Siirry pääsisältöön

sumussa

mistä tietää, että on tullut vanhaksi (okei-okei, vanhemmaksi). Siitä, että pitää olla jatkuvasti pelastussuunnitelma itselleen oman jaksamisen kannalta. Työarki on välillä rasittavaa - antoisaa ja parasta ja ilman sitä en tahtoisi olla (vielä pitkään aikaan), mutta väsyttävää se silti on. Jotkut viikot ovat raskaampia kuin toiset - kivat ja kepeät viikot.

Eilen huokaisin helpotuksesta kun vedin kotioven perässäni kiinni. Koko päivän päässä vallitsi ajatus: 'en ole rakennettu arkimaanantaita varten, plääh ja haukotus, onneksi huomenna on etäpäivä'. Maanantaiblues siis. Mulla on melkein aina. Noin tiistaista, viimeistään keskiviikosta perjantaihin olen työparhaimmillani. Jatkossa laitan rastin jonnekin jos olen jo maanantaina parhaimmillani (mitä silloin olen tehnyt eri tavalla?) Toisaalta, yleensä en ole perjantaisin mitenkään loppu (enää) toisin kuin monet muut. Jokin on muuttunut, enkä oikein hahmota mikä. Vaikuttaako melkeinpä jokaviikkoinen etäpäivä (milloin mikäkin viikonpäivä), sehän rytmittää mun arkityöelämää eri tavalla. Sama se, ilman etäpäiviä en olisi elossa, toki haluaisin olla iskussa myös maanantaisin. Viime viikolla olin etänä maanantain - ihanaa. Tiistaina töissä olin kuin puulla päähän lyöty, horroksessa ja väsynyt - hirveetä.

Kun etäilen pidän huolen, että pääsen pitkälle kävelylle tms. joka joko aloittaa, keskeyttää tai lopettaa etäpäivän työt. Se ei ole ainoastaan järkevää, vaan se on aivan ehdoton toimintaedellytys. Tänään menin merenlahden jäälle ihastelemaan loskaista sumusäätä. Ulkoillessahan on se ja sama millainen sää on, keli on aina hyvä ulkoiluun. Kaunista, hapekasta, päätä tuulettavaa, mun juttua. 
Voin myös sen mainita, että aloitin tämän etäpäivän puolen tunnin (hikisellä)lihasjumpalla. Milloin toimistoarjessa tuollaista kerkeää kun jo aamutoimiin, työmatkoihin ja muihin siirtymisiin menee ainakin pari tuntia päivässä.

Sumuinen, sateinen ja loskainen merenlahti läheisellä luonnonsuojelualueella tänään. Kaunis.




ps. ostin ne uudet maastotossut taannoin. olen käynyt lenkillä. jatkan <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pariisisilmät

Nyt sulle tulee elegantit Pariisi-silmät, sanoi mieslääkäri mulle kun silmätulehdusreseptiä kirjoitti. Hän ymmärsi täydellisesti ahdistukseni, matka kolkuttaa ylihuomenna ovella ja mä sain karmean tulehduksen toiseen silmääni eilen. Miksi, miksi aina mulle tulee silmätulehdus? No, kolmas kerta koko elämän aikana ei ehkä ole aina. Mutta en tottamooses tahdo silmäni loistavan chanelin punaisena, vain huuleni. Elegantisti. Nyt on lyhyt tukka, punaisia punia ja muutama uusi matkavaatekappale hankittuna. Ja kohta on tämä pirun tulehduskin hoidossa, kun sain heti kunnon troppia tähän säälittävään silmääni. On enää kauhea ongelma, minkä takin otan reissuun, Pariisiin luvattu +16 - +21 astetta tälle viikolle. Jestas, sinnehän paistuu :)     au revoir!

unelmia

kuvat Vuoreksen asuntomessualueelta 2012 Miten asuntomessut liittyvät juoksemiseen? No ensituntumalta ei tietenkään mitenkään, mutta ne saadaan liittymään jos oikein yritetään. Tietenkin monen tunnin patikointi aurinkoisella messualueella vastaa ihan kelvollisesti kevyttä-keskiraskasta treeniä. Tosin mä vedin messut läpi juttuseurassa, läpsärit jalassa ja kamera kädessä. Lenkeillä ei oo mitään näistä. Ja messuilla pitää muistaa pysähtyä lettukahveille. Mitään sellaistakaan ei ole ollut treeneissä. Mutta silmät toimii ja havainnoi (aamulenkeillä joskus ei). Päässä liikkuu kaikenlaista, joskus myös asumiseen liittyviä haaveita, toteuttamiskelpoisia ideoita, jopa hienoja päätöksiä. Näillä messuilla näkyi hyvän näköisiä terasseja, ihania kasvihuonepergoloita, kivoja yksityiskohtia siellä täällä. Taas se iänikuinen omakotitaloasuja minussa virittäytyi. Bytheway, poikani on tehnyt jo oman tulkinnan epämääräisestä lupauksestani koskien lemmikkieläimiä: 'jos joskus asu

Tavoite

Ok. Eka blogikirjoitus ikinä. Olen selannut ja selannut juoksublogeja, lifestyle blogeja jne. Mitä juoksemiseen tulee, tähän asti löytämäni bloggarit ovat asiansa kanssa joko täysin vakavissaan ja oikeita urheilijoita. Tai sitten wannabee juoksijoita jonain päivänä/vuonna. That's fine. Minä olen ehkä jossain siinä välimaastossa, en urheilija enkä edes urheiluhullu. Tyyppi, joka rakastikin juoksemista, eikä edes sitä tiennyt, until......... :) Ja meitä on varmaan paljon ja en ehkä ole löytänyt teitä muita. Tähän huomautus, että joo harrastan muutakin aktiiviliikuntaa: astangaa aktiivisesti vuodesta 2003, hyvin harvakseltaan punttisalia, uimista, fillarointia jne. Mutta hyötyliikuntaa, sitä aina :). Jokatapauksessa, tuli tarve kirjoittaa jotain itsekin.... Tylsää taustaa: Aloitin juoksutaipaleeni 'oikeasti' kohta kolme vuotta sitten. (Mieheni innoittamana, mutta hänet hyvin nopeasti ohittaen juoksuinnossa,-kunnossa ja -määrässä :) ) Ensin juoksin 'piilossa'